Oivaltava ope - innostuva oppija

Niin vain ovat opintoni edenneet siihen pisteeseen, että todistus siintää jo silmissä. Palasin ensimmäiseen blogitekstiini ja erityisesti niihin ajatuksiin, joissa pohdin yksilöllisten polkujen löytämistä ja omia motivaation lähteitäni. Ilokseni voin todeta, että pelkoni siitä, että meidät kaikki ajetaan saman putken läpi riippumatta aiemmasta osaamisestani osoittautuivat vääräksi. Ja tämä yksilön huomiointi mahdollisti sen, että koulutuksen suorittaminen ei ollut vain teemasta toiseen suorittamista. Sisäinen motivaationi heräsi ja innostuin todella pohtimaan ja sisäistämään niitä asioita, jotka koin itselleni uusiksi ja tärkeiksi. Väitänkin, että osaamisten näyttöjen ja hyväksilukujen kautta minulla oli enemmän intoa ja aikaa paneutua niihin asioihin, joissa minulla ei tarvittavaa osaamista vielä ollut ja oppiminen oli paljon syvempää kuin mitä se olisi ollut, jos olisin joutunut tekemään kaikki osiot. Tämän myötä itselleni vahvistui se, että meidän tulee myös omassa oppilaitoksessa...

Lukiessani Gert Hofsteden Kulttuurit ja organisaatiot kirjaa tykästyin hänen tapaansa jaotella kulttuurisia dimensioita. Tämä jaottelu selkeytti itselleni niitä asioita, joita olin jo pohdiskellut erilaisissa yhteyksissä. Tämä jaottelu tuotti itselleni "ahaa"-elämyksiä erityisesti niiltä osin, kun olen jossain opetukseen liittyvässä prosessissa ns. törmännyt seinään ja joutunut ottamaan omalta osaltani muutaman askeleen takaisin päin. Erityisesti ajatteluani laajensi yksilöllisyys vs. kollektiivisuus aspekti ja sen vaikutus esimerkiksi ryhmäkeskusteluissa. Hofstede määrittää seuraavat viisi kulttuuriulottuvuutta: ·          Valtaetäisyys:  Suurten valtaetäisyyden maissa vallan epätasainen jakautuminen hyväksytään ja auktoriteetteja kunnioitetaan. Matalan valtaetäisyyden kulttuurissa hierarkiatasot ovat matalampia. ·          Yksilöllisyys–kollektiivisuus:   Länsimaissa korosteta...