Koulutuksen historiaa ja nykyisyyttä
Kasvatustieteiden perusteiden viimeinen teema käsitteli koulutuspolitiikkaa, koulutuksen historiaa ja nykyisyyttä. Peilattaessa historiaa, päällimmäisenä ajatuksena on itselläni pienen joukon tahtotila luoda koko kansan koulutusjärjestelmä, jota sitten ajan myötä kehitettiin enemmän. Ensin yleisesti ottaen saatiin läpi erilaisia lakiesityksiä ja asetuksia, mutta käytännössä asetusten käytäntöön viemisessä oli niin adaptiivisia kuin teknisiäkin haasteita. Milloin oli muutettava ihmisten käsityksiä koulutuksen kuulumisesta kaikille, erityisesti myös ns. rahvaalle ja kehitysvammaisille. Toisaalta taas uudistusten edessä oli myös teknisiä haasteita, kuten riittämätön kouluverkosto. Oppivelvollisuuslain jälkeen koulutusmahdollisuuksia siis laajennettiin ja kouluja rakennettiin kattavasti Suomeen. Historian saatossa myös muita koulutusmahdollisuuksia laajennettiin. Tästä esimerkkinä mm. Ammattikorkeakoulujen perustaminen 90-luvulla. Toisaalta nykytrendi on päinvastainen, säästöjen myötä on lakkautettu paljon peruskouluja, lukioverkkoa pienennetään ja Ammattikorkeakouluja yhdistetään isommiksi kokonaisuuksiksi.
Opettajalla on ollut paljon valtaa ja vastuuta aina kouluhistorian alusta asti. Nyt tosin on tapahtumassa selkeä muutos kohti opettajuuden isoa muutosta. Opettaja ei enää ole tiedon jakaja vaan enemminkin oppimisen edistäjä ja opiskelijoiden ohjaaja. Tämä rooli korostuu entisestään ammatillisen reformin myötä.
Olemme ammatillisessa koulutuksessa ison muutoksen äärellä. Vaikka reformiuudistus on saanut paljon kritiikkiä osakseen ja se herättää monenlaisia kysymyksiä, meidän tulisi kuitenkin pyrkiä näkemään uudistuksen hyvät puolet ja pyrittävä taklaamaan haasteet. Isoimmat haasteet tulevat varmasti liittymään työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen ja sen ohjaamiseen siten, että niin opiskelija kuin työnantajakin voivat olla tyytyväisiä. Tein mielessäni aikaharppauksen eteenpäin ja hyppäsin pilven päälle piruksi katsomaan, että mitä mahdollisesti sössimme. Jos olisin tämä piru kysyisin, miksette panostaneet opettajien ja työelämän yhteistyöhön, vaan oletitte opiskelijoiden itseohjautuvuuden olevan erinomaisella tasolla ja kuvittelitte, että kyllä ne työnantajat ymmärtävät opiskelijoiden tarpeet.
Mitä sitten opin tästä teemasta? Käsitykseni laajeni koulutuksen historiasta ja mietityttämään jäi koulutuksellinen tasa-arvo sen eri tulokulmista. Tämä teema havahdutti pohtimaan erityisesti itselläni arvioinnin tasavertaisuutta. Miten varmistamme tämän jatkossa siten, että jokaiselta tutkinnonsuorittajalta vaaditaan riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa.
Mikä meni hyvin? Mielestämme oma pienryhmämme toimi hyvin tasa-arvo tehtävässä ja päätöswebinaarin eistyksistä erityisesti koulutuksen kansainvälisyysteemassa sekä koulutusviennissä oli paljon mielenkiintoista asiaa.
Mitä olisi voinut tehdä paremmin? Itse olisin hiukan laajemmin voinut tutustua ajankohtaisiin uutisiin. Tehtävän tekoa haittasi hiukan tiivis työjakso, jonka vuoksi en ehtinyt kirjastoon lukemaan sanomalehtiä.
Mitä vien käytäntöön? Teeman kautta päätin, että omissa tutkinnoissamme tulee ruveta suunnittelemaan nykyistä parempaa ohjeistusta työpaikkaohjaajille ja työanantajapuolen tutkinnon arvioijille.
Kokonaisuudessaan kasvatustieteiden perusteiden opinnot olivat mieluisa yllätys. Opin paljon enemmän kuin ajattlin ja innostuin erityisesti oppimisen eri kehitysvaiheista ja teorioista. Näihin perehdyn jatkossa vielä lisää.
Opettajalla on ollut paljon valtaa ja vastuuta aina kouluhistorian alusta asti. Nyt tosin on tapahtumassa selkeä muutos kohti opettajuuden isoa muutosta. Opettaja ei enää ole tiedon jakaja vaan enemminkin oppimisen edistäjä ja opiskelijoiden ohjaaja. Tämä rooli korostuu entisestään ammatillisen reformin myötä.
Olemme ammatillisessa koulutuksessa ison muutoksen äärellä. Vaikka reformiuudistus on saanut paljon kritiikkiä osakseen ja se herättää monenlaisia kysymyksiä, meidän tulisi kuitenkin pyrkiä näkemään uudistuksen hyvät puolet ja pyrittävä taklaamaan haasteet. Isoimmat haasteet tulevat varmasti liittymään työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen ja sen ohjaamiseen siten, että niin opiskelija kuin työnantajakin voivat olla tyytyväisiä. Tein mielessäni aikaharppauksen eteenpäin ja hyppäsin pilven päälle piruksi katsomaan, että mitä mahdollisesti sössimme. Jos olisin tämä piru kysyisin, miksette panostaneet opettajien ja työelämän yhteistyöhön, vaan oletitte opiskelijoiden itseohjautuvuuden olevan erinomaisella tasolla ja kuvittelitte, että kyllä ne työnantajat ymmärtävät opiskelijoiden tarpeet.
Mitä sitten opin tästä teemasta? Käsitykseni laajeni koulutuksen historiasta ja mietityttämään jäi koulutuksellinen tasa-arvo sen eri tulokulmista. Tämä teema havahdutti pohtimaan erityisesti itselläni arvioinnin tasavertaisuutta. Miten varmistamme tämän jatkossa siten, että jokaiselta tutkinnonsuorittajalta vaaditaan riittävästi, mutta ei kuitenkaan liikaa.
Mikä meni hyvin? Mielestämme oma pienryhmämme toimi hyvin tasa-arvo tehtävässä ja päätöswebinaarin eistyksistä erityisesti koulutuksen kansainvälisyysteemassa sekä koulutusviennissä oli paljon mielenkiintoista asiaa.
Mitä olisi voinut tehdä paremmin? Itse olisin hiukan laajemmin voinut tutustua ajankohtaisiin uutisiin. Tehtävän tekoa haittasi hiukan tiivis työjakso, jonka vuoksi en ehtinyt kirjastoon lukemaan sanomalehtiä.
Mitä vien käytäntöön? Teeman kautta päätin, että omissa tutkinnoissamme tulee ruveta suunnittelemaan nykyistä parempaa ohjeistusta työpaikkaohjaajille ja työanantajapuolen tutkinnon arvioijille.
Kokonaisuudessaan kasvatustieteiden perusteiden opinnot olivat mieluisa yllätys. Opin paljon enemmän kuin ajattlin ja innostuin erityisesti oppimisen eri kehitysvaiheista ja teorioista. Näihin perehdyn jatkossa vielä lisää.
Kommentit
Lähetä kommentti