Dialogin perässä

Tässä eräänä päivänä juttelin kollegani kanssa dialogista ja vuorovaikutuksesta. Hän totesi jota kuinkin näin: "Vuorovaikutus on oikeastaan per...stä, eikä sillä ole mitään tekemistä keskustelun kanssa. Kyllähän jokainen osaa vuorollaan vaikuttaa ja usein vielä kovin yksisuuntaisesti valmennusmaailmassa". Sen seurauksena pohdimme sitä, että miksi alallamme niin kovasti opetetaan vuorovaikutustaitoja. Joo, kyllä tärkeitähän nämä ovat ja oikeastaan varmasti opetammekin oikeita asioita, mutta onko tavoitteemme kuitenkin enemmän siellä dialogin suunnassa. Niinpä päätimme vahvemmin ottaa dialogisuuden myös terminä mukaan.

Koko aihealue on kiinnostava, koska dialogitaidoissa voi aina olla parempi. Perusperiaatteet olivatkin itselleni entuudestaan tutut, sillä pyrimmehän me tätä dialogisuutta koulutuksissamme toteuttamaan. Hämeen Ammattikorkeakoulu on ollut toeteuttamassa DIALE-hanketta, jonka tarkoituksena on antaa työkaluja dialogiseen työskentelytapaan. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan näihin nettisivuihin. Itse sain näistä syventävää tietoa ja pääsin vielä pienryhmässä harjoittelemaan näitä taitoja. Tosin omassa pienryhmässämme meitä oli vain kaksi, joten se teki joidenkin harjoitteiden kokeilemisen haasteelliseksi. Lisäksi toimimme verkossa, joka asetti omat haasteensa. Niistä tuonnempana. Kannustan myös kaikkia keräämään porukan ja käymään näitä harjoitteita läpi. Jopa enemmän kuin menetelmästä, sain irti keskusteluista, joita sitä kautta heräsi. Meidän pienryhmämme rikkaus oli vielä se, että taustamme oli erilaiset. Joidenkin menetelmien teennäisyydestä (mm. kuuntelen sanatarkasti) huolimatta, ne olivat ajatuksia herättäviä. En tässä lähde läpikäymään menetelmiä ja asioita, joita kävimme läpi. Voitte itse käydä kurkkaamassa niitä tuolta nettisivulta.

Harjoitteita tehdessämme törmäsin jälleen kerran taitoon kysyä kysymyksiä. Avointen kysymysten teko tai vaikkapa ihmettelevien kysmysten teko ei ole ihan niin helppoa kuin luulisi. Kerro lisää, mitä ajattelet, mitä voisit tehdä jne. On kovin helppo jo ikäänkuin antaa vastaus toiselle ja mahdollisuus siihen, että voit vastata kyllä tai ei. Onneksi aikuiset oppijoina usein vastaavaat laajemmin kuin kyllä tai ei, mutta nuorten kanssa työskennellessä usein käy niin, että helpoin vastaus on se, jonka heiltä saamme. Poikkeuksiakin toki on. Toisaalta jäin pohtimaan sitä, että monestiko olen ollut itse osallisena sellaisessa keskustelussa, jossa ihmeteltäisiin jotain olettamusta tai asiaa. Niitä ei ole kovin montaa. Tunnistan itsessänikin sen, että mieluusti antaisin heti vaihtoehtoja ja valmiita vastauksia sen sijaan, että antaisin ihmisille mahdollisuuden mutustella asiaa ja mahdollisesti löytää jotain uusia malleja. Tämä ihmettely samalla laajentaisi myös omaa käsitystäni, kuten kävi pienryhmäkeskustelussamme. Tämän tarinan voisin kanssanne jakaa.

Kerroin omia olettamusiani aikuisista oppijoina. Näistä manittakoon ne kaksi, joiden ihmettelyn kautta ajatteluni laajeni. Mielestäni aikuinen on oppijana aktiivinen ja haluaa joustavat oppimispolut. Tämän aihepiirin ihmettely aiheutti sen, että rupesinkin miettimään, että miten nämä kaksi omaa olettamustani linkittyy toisiinsa ja onko aikuinen oikeasti oppijana aktiivinen. Ainakin itse koen, että jos oppimispolut eivät ole joustavia, se voi lopettaa aikuisen aktiivisuuden kokonaan. Esimerkki omasta elämästä: Haluaisin oppia lisää salibandyvalmennuksesta, mutta en oikeastaan ole kiinnostunut kouluttautumaan, koska koen, että joudun käymään niin paljon sellaisia asioita läpi, joista en saa irti enää uutta, koska opetan näitä asioita muille. Haluaisin esim. lajitekniikkaan liittyviä asioita, mutta mitään erillistä koulutusta ei ole tarjolla, tai en ainakaan ole sellaista löytänyt. Periaatteessa jopa voisin käydä koulutuksia, mutta koska vapaa-aika on rajallista, niin koulutukset jäävät käymättä. Eli olen siis aika passiivinen tämän lajin suhteen. Toisaalta koen olevani halukas oppimaan niitä asioita, joita en vielä osaa tai haluan tehdä paremmin eli kokanaisuudessaan koen kuitenkin olevani aktiivinen oppija. Ja rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että aina oppii jotain uutta tutustakin asiasta, jos opetusmenetelmät ovat osallistujia aktivoivia. Niin, siis ovatko aikuiset silloin aktiivisia, kun oppimissiällöt ovat mielekkäitä? Tuhoammeko aktiivisuuden jättämällä huomioimatta taustat, joilla aikuiset koulutuksiin tulevat? Tai käyttämällä vain perinteistä luennointia,  jossa päärooli on kouluttajalla?

Takaisin dialogiin. Kävimme myös mielenkiintoista keskustelua siitä, että voiko innostus asiaan tuhota dialogin? Kylähän se vamasti voi. Innostuksissaan haluaa tuoda omaa mielipidettään esille ja unohtaa kunnioittaa toisten mielipiteitä, eikä jaksa kuunnella loppuun asti, kun odottaa koska on se oma vuoro kertoa asiasta. Näitähän tapauksia meillä aina koulutusryhmissä on. Toki myönnän itsekin sortuvani siihen. Olenkin ottanut tavaksi käydä dialogin periaatteita läpi jokaisen koulutusryhmäni ensimmäisessä tapaamisessa.  (Kuvassa Suomen Urheiluopistolla Johtamisen erikoisammattitutkinnolla käytössä oleva dia, jota myös itse käytän.)

Kunnioitus, odotus ja kuuntelu ovat haasteellisia, mutta niitä harjoittelemalla dialogikin alkaa pikku hiljaa sujua.

Toinen osio käytännön harjoitteista painottui oppimisyhteisöön liittyviin asioihin. Sieltä on pakko nostaa kaksi harjoitusta esiin eli kulttuuriset skriptit, joka on dialogisen lämmittelyn harjoite. Siinä pääsee kivasti tutustumaan toisiin ja luomaan luottamusta ja tämän toteutus ei vie aivan yhtä kauan, kuin oman polun piirtäminen, jota itse olen dialogista ryhmää käynnistäessa käyttänyt. Itselleni herättävin harjoitus oli vertaisena menetelmä, joka löytyy dialogisen asenteen alta. En ollut ennen tätä harjoitusta miettinyt, miten ja millaiseen rooliin asettaudun ryhmässä tai vuorovaikutustilanteissa. Asetunko keskustelukumppanini ylä- tai alapuolelle vai koenko hänet tasavertaisena keskustelukumppanina. Jäin pohtimaan, että onko tässäkin tilannetaju se parhain. joskus varmaan on ihan hyvä asettua ylä- tai alapuolelle. Kyse on ehkä enemmänkin siitä, että miten elekielellä, äänenpainoilla ja sanoittamalla asiaa tuo esiin. Eniten on varottava varmastikin sitä tilannetta, jossa itse on asiasta niin innostunut, että unohtaa kunnioittaa toisen mielipidettä ja näkemyksiä, jolloin tulee tahtomattaan asettauduttua toisen yläpuolelle. Toisaalta on mietittävä, että ei tarkoituksellisesti alenna keskustelukumppania esim. käyttämällä sellaisia termejä, joita toinen ei ymmärrä. Toisten alapuolelle asettumisessakin on paikkansa. Tätä olen käyttänyt esimerkiksi niissä valmentajakoulutuksissa, joissa olen ollut opiskelijan roolissa ja tiennyt läpikäytävästä asiasta paljonkin. En ole halunnut kaikkea kertoa, koska silloin pilaisin muiden asiasta vähemmän tietävien oppimismahdollisuuden. Näissä tilanteissa olen ollut joko hiljaa tai koittanut auttaa kysymällä ns. tyhmiä kysymyksiä, joita muut ehkä pohtivat, mutta eivät uskalla kysyä. Tämä tietysti on vallankäyttöä ja oikeastaan taas ollaan siinä tilanteessa, että kysessäsi auttavia kysymyksiä olet tavallaan ottanyt yläpuolelle asettuvan roolin, vaikkakin hyvää tarkoittaen. Tasavertainen keskustelu on aina helpompaa, kun on tunne, että samalla kun annat, saat myös itse yhtä paljon.

Lupasin jo tuossa aiemmin palata verkko-oppimiseen. On ollut mielenkiintoista peilata tätä dialogisuutta ja miten sitä voisi parhaiten tukea verkkoprosesseissa. Verkossa dialogin käymiseen vaikeutensa aiheuttaa se, että toisen kuunteleminen ja aistiminen tapahtuu ainoastaan kuulon varassa. Esimerkiksi kaikki kehon kieli, eleet ja muut jäivät huomaamatta, joka vaikeuttaa esim. ihmettelevää kyselyä. Toisaalta myös äänen painot ja muut eivät tule yhtä vahvasti esille, kun ollaan lankojen päässä. Lisäksi et voi kuunnella eläytyvästi äänelläsi, jotta et katkaise ”lähetyksen” ääntä. Sinulla on siis käytössäsi vain sanat ja mahdollisesi hiukan viiveellä tuleva hiukan rakeinen video kasvoista. Diaogissa on tärkeä antaa aikaa ajattelulle ja verkkokeskusteluissa helposti hiljainen hetki aiheuttaa tunteen, että putosinko itse tai putosiko joku langoilta. Koenkin, että siksi usein joudutaan kiirehtimaan asiassa ja tällöin voi olla, että enemmän ajatuksilleen aikaa tarvitsevat jäävät mielipiteineen sivuun. Tällöin olisikin tärkeää, että olisi sovittuna esim. puheenvuorolappujen käyttämisestä, joita jokaisen tulisi käyttää. Toisaalta myös keskusteluissa tulle useampia puhumisen päällekäin aloituksia, kun ei nähdä muita osallistujia, eikä voida aistia kuka on ottamassa puheenvuoroa. Nuorten sukupolvi varmasti voisi kyetä ilmaisemaan tunteitaan,kehonkieltään hyödyntämällä emojeja, mutta ainakin itse 70-luvulla syntyneenä kokisin emojien käytön haasteelliseksi, enhän edes ihan tarkkaan tiedä mitä mikäkin emoji tarkoittaa.

Ja mitäs tästä nyt sitten jäi käteen. Edelleenkin on erittäin tärkeää valmistautua ryhmäprosessien vetämiseen ja käytettävä aikaa mm. tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen, jotta dialogisuutta saadaan aikaiseksi. Verkossa tapahtuvaan dialogiin tarvitaan ehkä vieläkin selkeämmät säännöt, jotta kaikki tulevat kuulluiksi, sekä kerrottava opiskelijoille, että mistä dialogissa oikein on kyse. Ryhmän ohjaajana täytyy olla koko ajan hereillä ja aistia mitä ryhmässä tapahtuu. Tarvitset kuuntelemisen taitoa ja toisaalta ainakin sinulla tulee olla tunnevastuu ryhmästä ja keinot sekä rohkeus puuttua, jos dialogin periaatteista lähdetään lipsumaan.